Kotikäynti

Kirjoita alaotsikko tähän

KOTIKÄYNTI 110€

Koiran kanssa yhteiselo on parhaimmillaan leppoisaa kahden lajin rinnakkaiseloa, joka sisältää kaikille osapuolille miellyttäviä asioita. Joskus nuo lajien väliset erot kuitenkin tuovat haasteita arkeen, ja päivittäisinä haasteet käyvät helposti raskaaksi ja elämää rajoittaviksi. Yhteiselon sujuminen vaikuttaa jokapäiväiseen elämään, joten ei ole aivan yhdentekevää, miten se sujuu. Onneksi haasteisiin pystyy useimmiten vaikuttamaan, joten tilanteen ei tarvitse olla pysyvä! Mitä nopeammin haasteelliseen käytökseen puuttuu, sitä helpompi siihen on vaikuttaa.

Kotikäynnillä kartoitetaan haasteellista käytöstä, pyritään selvittämään käytöksen syitä sekä pohditaan yksilöllisesti tapoja vaikuttaa haasteisiin. Koiran koko perheen sitoutuminen koulutukseen myös käynnin jälkeen tai käyntien välissä vaikuttaa olennaisesti koulutuksen etenemiseen.

Käynti sisältää kirjallisen suunnitelman, harjoituksia, ohjeet sekä tuen myös käynnin jälkeen. Käyntiin on hyvä varata aikaa noin 2 tuntia. Sisältää matkat Salon keskustan alueella.

Mahdolliset jatkokäynnit sovitaan asiakkaan toiveiden mukaisesti ja ovat hinnaltaan 60€/h.